Aurinkopaneeliarvonta käynnissä  voiton arvo jopa 10 000 €!

Sähkön hinnannousulle ei näy loppua

Sähkön hinta on kallistunut reilusti viime vuonna eikä hinnannousuille näy loppua. Hinnankorotukset ovat aiheuttaneet paljon vastustusta kuluttajissa ja ne on koettu usein epäreiluina. Aihe on useasti ottanut tuulta alleen myös mediassa. Tässä blogissa kerromme, miten sähkön hinta on kasvanut ja millä tavalla hintojen nousulta voi suojautua.

Hurja kasvu alkoi kymmenen vuotta sitten

Taloussanomien sähkön hinnannousua käsittelevä artikkeli paljastaa tilanteen laajuuden. Lehti selvitti Tilastokeskuksen ja Energiaviraston tilastojen avulla, että sähkön hinta on kallistunut selkeästi jo 90-luvun alusta asti. Kotitalouksien sähkölasku onkin kallistunut 2,6-2,7 kertaiseksi vuosina 1992-2019. Erityisesti hinnat ovat nousseet viime kymmenen vuoden aikana. Taloussanomien mukaan sähkön hinnan nousu Suomessa on noussut huomattavasti yleistä hintakehitystä vauhdikkaammin ja kasvu on merkittävää jopa Euroopan tasolla. Sähkön kallistuminen nostaa suomalaisten muutenkin suuria asumiskuluja sekä Euroopan että Pohjoismaiden vertailussa. 

Sähkönsiirtoa ei voi kilpailuttaa – korotukset koetaan epäreiluiksi

Sähkön hinta koostuu kolmesta eri osasta: energian hinnasta, veroista ja siirtohinnasta. Aiheeseen voi perehtyä tarkemmin sähkön hinnan muodostumista käsittelevässä kirjoituksessa. Taloussanomien mukaan viime vuosikymmeninä sähkön hinta on kasvanut niin verojen kuin sähköenergian ja -siirron osalta. Sähkönsiirtohinnat ovat nousseet etenkin vuodesta 2015. Monet pitävät siirtohintojen nousua erityisen epäreiluna, koska sähkönsiirtoa ei voi kilpailuttaa: sähkönsiirron hinnan perii aina paikallinen sähköyhtiö. Näin ollen sähkönsiirtohintaan ei voi vaikuttaa edes sähköyhtiötä vaihtamalla. Jos haluat muuttaa sähkönsiirron hintaa, sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin muuttaminen toisaalle.

Sähkönsiirron hintojen odotetaan kasvavan jatkossakin

Länsiväylä kirjoittaa sähkönsiirron hintaan perehtyvässä artikkelissaan, että siirtohinta voi kallistua edelleen jopa 40 %. Sähkötekniikan professori Jarmo Partanen toteaa raportissaan: ”On ennakoitavissa, että verkkoyhtiöiden siirtotariffit tulevat edelleen nousemaan. Verkkoyhtiöiden valvontamallin sallima liikevaihtojen muutos vuosien 2016–2028 aikana tullee olemaan +10–40 prosenttia verkkoyhtiöiden alueellisista olosuhteista riippuen.” Arviot siirtohintojen noususta jopa 40 prosentilla vahvistaa myös Energiaviraston ylijohtaja Simo Nurmi MTV Uutisten artikkelissa.

Sähkön siirtohinnoissa ”korotuspaineita”

MTV Uutisten artikkelissa kerrotaan, että sähköyhtiöillä on paineita korottaa siirtohintoja entisestään. Energiaviraston ylijohtaja perustelee hintojen kallistumista mm. tukkuhintojen nousulla, nousevilla tuotantokustannuksilla ja huonolla vesivuodella.

Sähköyhtiöillä ei kuitenkaan kauhean huonosti näytä menevän, edellä mainituista haasteista huolimatta. Taloussanomien artikkelin mukaan Suomen sähkönsiirron kantaverkkoa ylläpitävä ja kehittävä Fingrid kasvatti liikevoittoaan jopa 91 miljoonaan euroon. Länsiväylä taas kirjoittaa sähkönjakeluyhtiö Carunasta, joka on Finwachin tutkimuksen mukaan jättänyt maksamatta valtiolle 12 miljoonaa euroa verotuloja vuodessa. Tämä verovälttely on ollut mahdollista, koska yhtiö on ylikansallisesti omistettu.

Itse tuotettu sähkö tarjoaa suojaa hinnankorotuksilta

Sähkönsiirtohintojen nopea nousu on aiheuttanut paljon arvostelua - eikä ihme. Kritiikistä huolimatta muutosta ei ole näkyvissä. Länsiväylä kirjoittaakin karun totuuden: ”Siirtohintojen kallistumiselle ei näy loppua.”

Sähköyhtiöiden hinnankorotuksilta voi kuitenkin suojautua. Jos et halua alistua hinnankorotusten armoille, kannattaa harkita sähkön tuottamista itse esimerkiksi aurinkopaneelien avulla. Aurinkopaneeleilla tuotetusta sähköstä ei tarvitse maksaa ollenkaan sähkönsiirtomaksuja ja verotkin tulevat kyseeseen vasta yli 100 kVA:n tehoisissa järjestelmissä. Käytännössä sähkövero ei siis koske lainkaan yksittäisiä kotitalouksia.

Jos aurinkosähkö kiinnostaa, kannattaa selvittää kodin potentiaali aurinkosähkön tuottoon. Varaa omakotitaloosi maksuton aurinkosähkökartoitus, niin tiedät, millainen kokonaisuus sopii juuri sinulle ja saat samalla tarjouksen aurinkosähköjärjestelmästä. Kartoituksen varaaminen ei velvoita sinua mihinkään.

Lue myös

Uusi palvelu varmistaa aurinkopaneelien tuoton

Jos sähköverkkoon tulee häiriö tai aurinkosähköjärjestelmässä ilmenee tekninen vika, saattaa paneelien pudonnut tuotto jäädä asukkaalta huomaamatta. Taloturva Valvomo ratkaisee tämän ongelman.

Lue lisää

Menestystarinan uusi luku: Energiaturva on pian Taloturva

Energiaturva ja LVIturva yhdistyvät Taloturvaksi vuoden 2020 aikana.

Lue lisää

Suuri aurinkopaaneliarvonta on jälleen täällä – katso edellisten voittajien reaktio ja osallistu!

Osallistu ja voita aurinkopaneeleja asennettuna 10 000 euron edestä!

Lue lisää

Energiaturvan toimitusjohtaja teki arvontavoittajalle ikimuistoisen jäynän

Katso, kuinka Energiaturvan toimitusjohtaja yllätti arvontavoittajan!

Lue lisää

Haaveena aurinkopaneelit omakotitaloon? Näin hankit aurinkosähköjärjestelmän kotiisi

Lue, miten aurinkojärjestelmän hankkiminen käytännössä toimii. Tarkastelussa on kaikki vaiheet kartoituskäynnistä asennukseen ja paneelien käyttöönottoon.

Lue lisää

Kotitalousvähennys pienenee ja sähkön hinta nousee – nyt on paras aika hankkia aurinkopaneelit

Oletko harkinnut aurinkopaneelien asentamista? Nyt on erinomainen aika tehdä haaveista totta.

Lue lisää

Huippusuositun aurinkopaneeliarvonnan voittaja löytyi Jyväskylästä!

Voitto osui tällä kertaa Jyväskylään!

Lue lisää

Paneelit kannattaa hankkia kaamoksen aikana – vielä ehdit hyödyntää tilaisuuden!

Saat tammikuuhun 2019 asti aurinkosähköjärjestelmät Energiaturvalta 10 % alennuksella.

Lue lisää

Uusi aurinkopaneeliarvonta herättää kiinnostusta – vielä on aikaa osallistua

Arvonnassa voi voittaa aurinkopaneeleja asennuksineen jopa 10 000 euron edestä.

Lue lisää

Aurinkopaneelit omakotitaloon vai mökille – kumpi on fiksumpaa?

Vastaus ei ole missään nimessä itsestäänselvä. Siksi perehdymme aiheeseen tässä kirjoituksessa.

Lue lisää

Millainen aurinkosähköratkaisu sopisi kotiisi?

Tilaa aurinkosähkökartoitus